Batman ja Superman jättävät Netflixin ja Viaplayn

Warner Bros. -studion ilmoitus valita Ben Affleck esittämään Batmaniä seuraavassa, toistaiseksi vielä nimeä vailla olevassa Superman– eli Man of Steel -seikkailussa sai aikaan muun muassa Twitterissä hyvien ja huonojen vitsien sekä vastalauseiden ja puolustavien kommenttien myrskyn, mikä on yksi osoitus sarjakuvien supersankarien ja niistä tehtyjen elokuvasovitusten aiheuttamista voimakkaista intohimoista.

Elokuvapalvelu Netflixin käyttäjien kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, jos muistin virkistämiseksi mielii katsoa uudestaan edelliset Batman-seikkailut. Netflixissä on ollut muutaman kuukauden ajan saatavilla Christopher Nolanin Batman-trilogian ensimmäinen elokuva Batman Begins (1995) sekä päätösosa Yön ritarin paluu (2012), mutta elokuvapalvelun iPhone- ja iPad-sovellusten mukaan molemmat seikkailut poistuvat palvelusta maanantain 26.8.2013 jälkeen.

KuvaSama kohtalo odottaa Frank Millerin sarjakuvaan perustuvaa kaksiosaista animaatioelokuvaa Batman: The Dark Knight Returns (2012-2013) sekä monia Superman-seikkailuja. Elokuun viimeisen viikon poistolistalla Netflixissä ovat muun muassa Richard Donnerin Superman (1978) ja Richard Lesterin Superman II (1980), animaatio Superman vs. The Elite (2012).

Samoin Guy Ritchien ohjaama toinen Sherlock Holmes -seikkailu A Game of Shadows (2011) ja antiikkiseikkailu Titaanien raivo (2012) sekä Wachowskin sisarusten luoma hakkeriseikkailutrilogia Matrix (1999), Matrix Reloaded (2003) ja Matrix Revolutions (2003) näyttävät olevan Netflixissä maanantaina viimeistä päivää saatavilla.

Batman-seikkailuja janoaville pientä lohdutusta tarjoaa Viaplay, josta voi katsoa Tim Burtonin elokuvat Batman (1989) ja Batman – paluu (1992), joissa tumman puvun alla lymyilee Michael Keaton, sekä Joel Schumacherin ohjaukset Batman Forever (1995) ja Batman & Robin (1997), joissa viitan pukivat ylleen vuorollaan Val Kilmer ja George Clooney. Näistä Batmanille ei vielä ole ilmoitettu viimeistä katselupäivää, mutta kolme jatko-osaa poistuvat Viaplaystä kuukauden päästä eli syyskuun lopussa.

Superman-seikkailujen katseluoikeudet loppuvat Viaplayssakin jo viiden päivän kuluttua eli elokuun lopussa. Siihen asti nähtävillä ovat Christopher Reeven neljä Superman-seikkailua Teräsmies, Teräsmies II, Teräsmies III (1983) ja Teräsmies ja uhka auringosta (1987) sekä Bryan Singerin ohjaama Superman Returns (2006), jossa Teräsmiehenä liiteli Brandon Routh.

Mainokset

Jari Halosen Kalevala teattereihin marraskuussa

Ohjaaja Jari Halonen on Jouko Turkan teatterikoulun kasvatti, jonka pitkät elokuvat ovat olleet pienellä budjetilla tehtyjä, aiheitaan myöten voimakkaan persoonallisia teoksia: Back to the USSR – Takaisin Ryssiin (1992) oli kommunistisatiiri, Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1994) tieteisdekkari, Joulubileet (1996) ronski äijäkomedia ja Aleksis Kiven elämä (2001) kansalliskirjailijan vaiheita elävöittänyt suurmiestarina. Kaikki ovat olleet elokuvina moneen suuntaan räiskyviä ja mielipiteet (ja kriitikot) jakavia.

Halosen seuraava elokuva, uusi tulkinta Kalevalasta, on ollut tekeillä jo pitkään, mutta muutamien anekdoottien lisäksi siitä ei ole juuri muuta kuultu. Alkuperäinen elokuun loppuun päivätty ensi-iltakin on ehtinyt siirtyä. Tänään julkaistun trailerin perusteella Kalevala – uusi aika nähdään valkokankailla 15. marraskuuta.

Puutetta Malickista

Amerikkalaisen nykyelokuvan suuren runoilijan Terrence Malickin ohjaama romanttinen draama To the Wonder saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tänään. (Ilta-Sanomien Tarmo Poussun arvio elokuvasta on täällä, Helsingin Sanomien Veli-Pekka Lehtosen arvio täällä ja Demarin Rane Aurimon arvio täällä.)

To the Wonderin näkemistä odotellessa kurkkasin, mitkä Malickin aiemmista elokuvista voisi kätevästi katsoa uudestaan netin kuukausimaksullisista elokuvapalveluista.

Ei kovin montaa: Filmnetillä on valikoimissaan Malickin edelliset työt, Pocahontas-muunnelma The New World (2005) sekä huima kasvukuvaus The Tree of Life (2011). Netflixissä ja Viaplayssa Malickin elokuvia ei ole nähtävillä ainoatakaan – eikä tietenkään Hbo Nordicissa. (No, Viaplay tarjoaa kumpaakin edellistä lisämaksullisina vuokraversioina, mutta se ei ole sama asia.)

Julman maan (1973), Onnellisten ajan (1978) ja Veteen piirretyn viivan (1998) nähdäkseen pitää joka tapauksessa turvautua perinteiseen keinoon eli dvd- tai bluray-levyjen metsästämiseen.

Hyvän pikajohdatuksen Malickin tuotantoon saa lukemalla Helena Yläsen ensi-iltakritiikin Veteen piirretystä viivasta (Helsingin Sanomat, Nyt-liite 19.3.1999) ja Tapani Maskulan arvostelun The New Worldistä (Turun Sanomat 24.2.2006).

Aika miettiä

Nick James toteaa Sight & Soundin tammikuun 2009 numeron pääkirjoituksessa elokuvakriitikoilta vaadittavan nykyään useissa tapauksissa välitöntä oman mielipiteen kertomista. Hän kuitenkin muistuttaa, että kriitikon työ edellyttää aikaa miettiä ja tarvittaessa jopa katsoa elokuva uudestaan:

In the same way, film journalists, reviewers and/or critics find that instant opinions and responses are demanded of them by the insatiable need to feed blogs and other opinion sites. The paradigm of the online film journalist is someone with all the powers of the reviewer fused with those of the broadcaster. [–] As so many once-fixed boundaries disappear, it behoves critics to hold back, to retain the right to consider at leisure, and through repeat viewings, what a film may or may not reveal. We must nurture our right to a time lag; we must mind the gap.

Elokuvien näkeminen kahdesti ennen arvion kirjoittamista olisikin hienoa, mutta se on valitettavan harvoin mahdollista, ellei kriitikko satu pääsemään käymään Helsingissä lehdistönäytöksissä.

Kritiikkien vertailu helpottui

Kritiikkiportti kokoaa yhteen kulttuurisivuilla ilmestyneitä taidearvosteluita 29:stä kotimaisesta sanomalehdestä. Kesäkuun 11. päivä aloittanut palvelu on jo osoittautunut erinomaiseksi paikaksi vertailla esimerkiksi yksittäisen teoksen eri lehdissä saamia kritiikkejä tai saman kriitikon aiempia arvioita.

Kritiikkiporttia voi testata vaikkapa hakusanalla Once, jolla sieltä tulee tätä kirjoittaessa vastaan Turun Sanomissa tänään ilmestyneen oman elokuvakritiikkini lisäksi filmistä neljässä muussa lehdessä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kaleva, Uutispäivä Demari) julkaistua arviota.

Lehtiä voisi tietenkin olla mukana enemmänkin, mutta jo tällaisenaan Kritiikkiportti tuo uusia lukijoita monille maakuntalehtien kriitikoille. Sivuston päätoimittaja ja Suomen arvostelijain liiton puheenjohtaja Sisko-Tuulikki Toijonen lupaa Kritiikkiportin laajentuvan seuraavan kerran syksyn aikana. Suomen arvostelijain liiton lisäksi sivustoa ylläpitävät Suomen kulttuurirahasto sekä hankkeessa mukana olevat sanomalehdet.

13 päivää ensi-iltaan

Sanomalehdet ovat perinteisesti julkaisseet elokuva-arvostelut joko ensi-iltapäivänä tai ainakin niillä tienoilla, mutta Helsingin Sanomat näyttää tänään tehneen asiassa uuden Suomen ennätyksen. Tänään ilmestyneessä Nyt-liitteessä on Jussi Ahlrothin arvio elokuvasta Narnian tarinat: Prinssi Kaspian, joka saapuu teattereihin keskiviikkona 2.7. – siis vasta 13 päivän kuluttua.

Helsingin Sanomien ennakointi on toisaalta ymmärrettävää, sillä tänään torstaina (päivän etuajassa) ilmestynyt Nyt on juhannuksen vuoksi tuplanumero kattaen päivät 20.6.–3.7. Viikkoliitteen seuraava numero ilmestyy siis vasta kaksi päivää Narnian tarinoiden ensi-illan jälkeen.

Useimmilla muilla sanomalehdillä ei ole samaa ongelmaa: tavallisesti elokuva-arvostelut on sijoitettu sanomalehtien kulttuurisivuille, joten ne voivat julkaista arvion tavalliseen tapaan ensi-iltaviikolla, halutessaan jo keskiviikkonakin.

Taide-elokuvan yliarvostus

Nimimerkki Tasha varoittaa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen nettikeskustelupalstalla elokuvakriitikoiden yhdestä perisynnistä:

Viihteelle annettu viisi tähteä ei ole eri asia kuin taide-elokuvalle, mutta kriteerit on erilaiset. Monet kriitikothan antavat taide-elokuvan tyylilliset merkit täyttävälle elokuvalle suoralta kädeltä eteen pari tähteä kun lajityypin arvostus ohittaa kriteeristön yhteismitallistavan osuuden.

Vaikka kommentti on yleistys, jota käytetään usein kriitikoiden mollaamiseksi, siinä lienee joskus vähän perääkin. Jos arvostelija ei ymmärrä teosta tai se jättää hänet sanattomaksi (siinä merkityksessä, että elokuvasta ei sen nähtyäänkään ole mitään sanottavaa), taide-elokuvan kohdalla saattaa olla turvallisempaa kehua hieman yli, samaan tapaan kuin viihde-elokuvan kohdalla saattaa olla turvallisempaa haukkua hieman yli.

Näin ei tietenkään saisi toimia, vaan kritiikkiin pitäisi pystyä tiivistämään oma näkemys asiasta silloinkin, kun sen muodostaminen on vaikeaa.