Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2005

Pääkriitikot poistuvat Hesarista

Jarmo Papinniemi raportoi reilun viikon takaisilta Journalismin päiviltä uutisen Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen linjan muutoksesta:

Hesarin Heikki Hellman kertoi keskustelussa, että Hesarissa ei aiota enää profiloida ”pääkriitikkoja” Heikinheimon, Kajavan, Tarkan ja Helena Yläsen poistuttua rivistä.

Ajatus on hyvä siitäkin näkökulmasta, että ideaalitapauksessa tiedotusvälineen palveluksessa on toki vain hyviä kriitikoita, joista kaikkien tekstit ovat aina tärkeitä ja antoisia. Silloin yhden kriitikon nostaminen toisen edelle olisikin vain tarjolla olevien näkökulmien ja mahdollisuuksien turhaa rajaamista.

Toivottavasti Helsingin Sanomien päätös ei kuitenkaan merkitse jatkuvuuden täydellistä romuttamista: kiinnostavan kritiikin yhtenä elinehtona kun nähdäkseni on, että lukijalla on mahdollisuus tutustua kirjoittajan teksteihin (ja sitä kautta kirjoitustyyliin, taidemakuun ja maailmankuvaan) pitkällä aikavälillä, oppia tuntemaan kriitikon näkemyksiä ja suhteuttaa niitä omiinsa.

Helsingin Sanomien keväällä eläkkeelle jääneestä pääelokuva-arvostelijasta Helena Yläsestä mieleen jäi esimerkiksi se, että hänellä riitti aina yhtä lailla kärsivällisyyttä sekä huolella työstetylle eurooppalaiselle draamalle että Hollywoodin suurten miestähtien viihde-elokuville: erityisesti Clint Eastwood ja joskus Tom Cruisekin saivat häneltä lisäpisteitä.

Mutta entä Helsingin Sanomiin jäljelle jääneet elokuvakriitikot – onko kukaan heistä saanut niin paljon tilaa teksteilleen, että jäljestä erottaisi yksittäiselle kriitikolle läheiset elokuvalajit, ohjaajat tai näyttelijät?

Mainokset

Elokuvajuhlien lainalaisuudet

New Yorkin elokuvajuhlille osallistunut Karina Longworth kirjoittaa Cinematicalissa festivaaleilla nähtyjen elokuvien kokemisesta:

After several days of seeing several films a day, not only are most of us physically and mentally wiped out, but there comes a point where it becomes hard to trust one’s own considered opinion. It’s all part of the dangerous business of Festival Logic, in which the panning or celebration of any individual film has a great deal to do with what screened before and after it, as well as other variables, such as the temperature of the screening room, the availability of coffee in the press room, and, at the more social festivals, factors like which critic made the morning screening and which one was too hungover from staying too late at which distributor’s party the night before.

Elokuvan näkeminen festivaalilla on oikeastaan melko luonnoton tapahtuma, jos sitä vertaa arkiseen elokuvakatsomiseen:

  • Festivaaleilla usean elokuvan näkeminen peräkkäin on enemmän sääntö kuin poikkeus.
  • Elokuvien välissä ei useinkaan ehdi hengähtää, syödä tai tehdä kunnollisia muistiinpanoja.
  • Useimmilla festivaaleilla tapahtuvat näytösten myöhästymiset tai peruutukset heijastuvat herkästi mielialaan.
  • Koskaan ei voi olla varma, millaisen paikan täyteen ahdetusta salista saa: joutuuko filmiä tihrustamaan takarivistä, viistosti salin reunalta vai unelmapaikalta salin keskeltä.
  • Varsinkin pitkillä festivaaleilla helposti kertyvä univelka vaikeuttaa elokuvan analysoimista.
  • Päällekkäisten näytösten vuoksi elokuvien välillä on tehtävä valintoja – jos valinta epäonnistuu, huonon elokuvan näkemisen lisäksi harmittaa myös se, mitä parempaa jää samaan aikaan näkemättä.
  • Jos festivaalilta odotetaan juttua lehteen, mielipiteiden muodostamiseen ja elokuvien analysoimiseen ei jää yhtään ylimääräistä aikaa.