Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2006

Elokuvakerhojen kasvatit

Julkaisemattomia-blogi sisältää Matti Nummelinin haastattelun lisäksi paljon muutakin noteeraamisen arvoista. Turun Sanomien elokuvakriitikon Tapani Maskulan haastattelu on aiemmin ilmestynyt vain turkulaisten elokuvakerhojen julkaisemassa Zoom-lehdessä.

Keskeisenä puheenaiheena on Maskulan elokuvakerhotausta, mutta jutussa sivutaan myös filmien arvioimista. Tässä puhutaan 1960-luvun alusta:

– Silloin se näkyi myös kriitikoiden välisenä linjaristiriitana, Maskula sanoo.
– Vanhemman polven konkarit eivät voineet mitenkään ymmärtää, että jotain Roger Cormanin elokuvia voi kehua, niin kuin minä tein.

Monta sukupolvea 1900-luvun jälkipuoliskolla ympäri Suomea kasvattaneet elokuvakerhot ovat olleet varmasti monelle muullekin arvostelijalle jonkinlainen ammatillinen ponnahduslauta. Enää elokuvakerhoja ei samassa mittakaavassa ole, ja niissä jäljellä olevissakin ohjelmisto on käytännön pakon sanelemana usein muutaman viime vuoden maahantuonteihin keskittynyttä.

Jääkö kotikatselu tulevaisuudessa ainoaksi keinoksi ottaa elokuvan historia haltuun? Palauttaako elokuvateattereiden lähivuosien vääjäämätön digitalisoituminen kerhoille toimintaedellytykset?

Katsomistilanne ja taide-elokuvat

Tietokirjailija Juri Nummelin on julkaissut blogissaan laajan haastattelun isästään Matti Nummelinista, joka arvioi elokuvia 1960-luvun lopulla Forssan lehteen ja vuosina 1977–1983 Satakunnan Työhön. Matti Nummelin puhuu muun muassa kriitikon kohtaamasta elokuvan katsomisen haasteesta:

Olen aina sanonut, että elokuvia pitää katsella ihan tietyllä tavalla. Silloin, kun elokuva pyörii, ei analyyttista katsomista oikein voi olla tai analyysi voi mennä pahasti pieleen. Elokuva pitää ensin katsella tunteella ja sitten analysoida järjellä.

Nummelin vanhempi antaa myös käytännön neuvoja ns. taide-elokuvien käsittelemiseen:

Minulla on aina ollut jotain vinkkejä, joilla joistain vakavasti otettavista taide-elokuvista on voinut päästä perille. Olen aina kiinnittänyt huomiota johonkin outoon, jolloin jotain omituista on tapahtunut, enkä ole vain hyväksynyt sitä, vaan olen aina pohtinut sitä, miten se liittyy kokonaisuuteen. Olen huomannut, että näissä oudoissa kohdissa näkyy se, mitä on haluttu sanoa ja mitä painottaa. Useissa tapauksissa tämä on juuri se tapa, millä tekijät ovat halunneet tuoda omia näkemyksiään esille. Tarkoitan tällä outoudella esimerkiksi jotain kohtausta, joka tulee aivan yllättäen eikä kaikkea siihen liittyvää ole näytetty tai näytetä. Tämä on myös elävää elämää.

Arvokas haastattelu sekä Jurin omat yhteenvedot on jaettu yhteensä kuuteen blogimerkintään:

1. Takaisin asiaan

2. Lisää isää

3. Elokuvakritiikistä (ylläolevat lainaukset ovat tästä merkinnästä)

4. Isää vielä

5. Isän nykyisyys

6. Analyysi edelläolleesta

Luovan työn paradoksi

Ihminen on luovimmillaan joutuessaan työskentelemään paineen alaisena, mutta tyytyväisin työnsä tulokseen saadessaan työskennellä rauhassa.