Aihearkisto: Netin elokuvapalvelut

Batman ja Superman jättävät Netflixin ja Viaplayn

Warner Bros. -studion ilmoitus valita Ben Affleck esittämään Batmaniä seuraavassa, toistaiseksi vielä nimeä vailla olevassa Superman– eli Man of Steel -seikkailussa sai aikaan muun muassa Twitterissä hyvien ja huonojen vitsien sekä vastalauseiden ja puolustavien kommenttien myrskyn, mikä on yksi osoitus sarjakuvien supersankarien ja niistä tehtyjen elokuvasovitusten aiheuttamista voimakkaista intohimoista.

Elokuvapalvelu Netflixin käyttäjien kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, jos muistin virkistämiseksi mielii katsoa uudestaan edelliset Batman-seikkailut. Netflixissä on ollut muutaman kuukauden ajan saatavilla Christopher Nolanin Batman-trilogian ensimmäinen elokuva Batman Begins (1995) sekä päätösosa Yön ritarin paluu (2012), mutta elokuvapalvelun iPhone- ja iPad-sovellusten mukaan molemmat seikkailut poistuvat palvelusta maanantain 26.8.2013 jälkeen.

KuvaSama kohtalo odottaa Frank Millerin sarjakuvaan perustuvaa kaksiosaista animaatioelokuvaa Batman: The Dark Knight Returns (2012-2013) sekä monia Superman-seikkailuja. Elokuun viimeisen viikon poistolistalla Netflixissä ovat muun muassa Richard Donnerin Superman (1978) ja Richard Lesterin Superman II (1980), animaatio Superman vs. The Elite (2012).

Samoin Guy Ritchien ohjaama toinen Sherlock Holmes -seikkailu A Game of Shadows (2011) ja antiikkiseikkailu Titaanien raivo (2012) sekä Wachowskin sisarusten luoma hakkeriseikkailutrilogia Matrix (1999), Matrix Reloaded (2003) ja Matrix Revolutions (2003) näyttävät olevan Netflixissä maanantaina viimeistä päivää saatavilla.

Batman-seikkailuja janoaville pientä lohdutusta tarjoaa Viaplay, josta voi katsoa Tim Burtonin elokuvat Batman (1989) ja Batman – paluu (1992), joissa tumman puvun alla lymyilee Michael Keaton, sekä Joel Schumacherin ohjaukset Batman Forever (1995) ja Batman & Robin (1997), joissa viitan pukivat ylleen vuorollaan Val Kilmer ja George Clooney. Näistä Batmanille ei vielä ole ilmoitettu viimeistä katselupäivää, mutta kolme jatko-osaa poistuvat Viaplaystä kuukauden päästä eli syyskuun lopussa.

Superman-seikkailujen katseluoikeudet loppuvat Viaplayssakin jo viiden päivän kuluttua eli elokuun lopussa. Siihen asti nähtävillä ovat Christopher Reeven neljä Superman-seikkailua Teräsmies, Teräsmies II, Teräsmies III (1983) ja Teräsmies ja uhka auringosta (1987) sekä Bryan Singerin ohjaama Superman Returns (2006), jossa Teräsmiehenä liiteli Brandon Routh.

Puutetta Malickista

Amerikkalaisen nykyelokuvan suuren runoilijan Terrence Malickin ohjaama romanttinen draama To the Wonder saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tänään. (Ilta-Sanomien Tarmo Poussun arvio elokuvasta on täällä, Helsingin Sanomien Veli-Pekka Lehtosen arvio täällä ja Demarin Rane Aurimon arvio täällä.)

To the Wonderin näkemistä odotellessa kurkkasin, mitkä Malickin aiemmista elokuvista voisi kätevästi katsoa uudestaan netin kuukausimaksullisista elokuvapalveluista.

Ei kovin montaa: Filmnetillä on valikoimissaan Malickin edelliset työt, Pocahontas-muunnelma The New World (2005) sekä huima kasvukuvaus The Tree of Life (2011). Netflixissä ja Viaplayssa Malickin elokuvia ei ole nähtävillä ainoatakaan – eikä tietenkään Hbo Nordicissa. (No, Viaplay tarjoaa kumpaakin edellistä lisämaksullisina vuokraversioina, mutta se ei ole sama asia.)

Julman maan (1973), Onnellisten ajan (1978) ja Veteen piirretyn viivan (1998) nähdäkseen pitää joka tapauksessa turvautua perinteiseen keinoon eli dvd- tai bluray-levyjen metsästämiseen.

Hyvän pikajohdatuksen Malickin tuotantoon saa lukemalla Helena Yläsen ensi-iltakritiikin Veteen piirretystä viivasta (Helsingin Sanomat, Nyt-liite 19.3.1999) ja Tapani Maskulan arvostelun The New Worldistä (Turun Sanomat 24.2.2006).